kuunarikerho.org

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Alku Kuunarista
Yleiset tiedot

Kuunarikerhon esittely

Sähköposti Tulosta
 Mikä on Kuunarikerho?
Nuorisoyhdistys Kuunarikerho ry:n päämäärä on tarjota nuorisolle mahdollisuus harrastaa erilaisia asioita muiden samanikäisten kanssa ja samalla kehittää omaa luonnettaan. Kerhossa yli 10-vuotiaat pojat voivat löytää itselleen sopivaa harrastustoimintaa ja laajentaa ystäväpiiriään. Toiminnan kautta heitä kannustetaan myös omaksumaan inhimillisiä ja kristillisiä hyveitä kuten anteliaisuus, muiden huomioiminen, järjestys kotona ja koulussa, hyvä ajankäyttö jne.

Vanhempien rooli
Vanhempien kasvatustehtävä on korvaamaton, sillä heille kuuluu ensisijaisesti lasten kasvattaminen. Vanhempia kehotetaan osallistumaan kerhon toimintaan. Osa kerhon toiminnasta on suunnattu erityisesti heille. Kerholla järjestetään esimerkiksi keskustelupiirejä lastenkasvatuksesta sekä tapahtumia koko perheelle (perhekeilailu, perheiden joulujuhla, isät vs pojat -salibandyottelu jne.).

Koulu ja kerho
Ohjaajat seuraavat myös kerholaisten koulukäyntiä ja antavat tarvittaessa neuvoja eri aineissa. Kerholaiset voivat tehdä läksyt ennen toiminnan alkamista kerhon kirjastohuoneessa. Iltapäiväkerhotoiminnan ohjelma on tyypillisesti: 1. Läksyt - lukusali. 2. Välipala. 3. Harrastustoiminta. Kerhoon voi tulla suoraan koulusta ja toiminta loppuu viimeistään klo 18. Kuunarikerho on avoinna arkisin klo 13.00-18.00.

Kristillinen tausta
Kerhossa pidettävä kristillinen kasvatus on uskottu Opus Deille. Opus Dei - Jumalan työ - on Katolisen kirkon personaaliprelatuuri.  Lisätietoja Opus Deistä saa osoitteesta www.opusdei.fi


Lue kommentit (0)... >>
 


Shout Box

Latest Message: 3 days ago

Only registered users are allowed to post


Tulossa

No current events.

Guunari Music

Vierailijat

Sivustolla on 3 vierasta 
mod_vvisit_counterTänään8
mod_vvisit_counterTällä viikolla71
mod_vvisit_counterViime viikolla701
mod_vvisit_counterTässä kuussa690
mod_vvisit_counterViime kuussa1482
mod_vvisit_counterYhteensä24124

Tänään on 07.09.2010
Helsinki
Finland
Sunrise : 07.09.2010 06:28   Sunset : 07.09.2010 20:0606:28
20:06
Tuesday 07.09.2010
13°C Partly cloudy from east-northeast
0.9 m/s
0.0 mm
Partly cloudy, 0.9 m/s, Northeast, Light air. 0.0 mm. 1027.5 hPa
Tuesday07.09.2010
06:00
12:00
Partly cloudy13°C
0.0mm
from east-northeast
0.9m/s
12:00
18:00
Fair16°C
0.0mm
from southeast
2.0m/s
18:00
00:00
Fair16°C
0.0mm
from south
1.7m/s
Wedensday08.09.2010
Thursday09.09.2010
Friday10.09.2010
Saturday11.09.2010
Weather from yr.no

Nimipäivä

Tänään 2010-09-07 : Asko
Huomenna 2010-09-08 : Arho