Ihmislehmän tekijät ovat nyt paneutuneet suunnittelemaan seuraavaa elokuvaansa. Elokuvan nimi on jo tiedossa - lentävä sika. Ja tunnarit on myös äänitetty kerhon bändistudiossa. Musiikit on tietysti säveltänyt ja itse asiassa myös äänittänyt Lentävä sika -leffan tärkeä taustatekijä Rodi.
Tämä on siis ensimmäinen Kuunari Productionsin leffa johon tulee pääsäntöisesti kerhon äänittämää omaa musaa.
Lentävä sika
Älä enää syö
Lue kommentit (1)... >>






Elokuvakerho


Elokuvakerho valmistavat joka toinen perjantai elokuvia, jotka sitten esitetään kerhon tärkeimmissä juhlissa. Lisäksi jotkut niistä ovat näytillä kerhon sivuilla.
Toiminta sai alkunsa yli 10 vuotta sitten elokuvalla Mikrofilmi, josta tuli nopeasti mainetta niittänyt menestys.
Tänä vuonna kerholaiset ovat jo ehtineet kuvata yhden, joka esitetään lähiaikoina, ja valmisteilla on perustukset seuraavaan, josta voidaan sanoa, että siitä tulee perinteiseen kertomukseen perustuva suurmenestys.






















